Rymättylä, sopivan kokoinen yhteisö

Mikä voisi olla yhteisön sopiva koko? Olisiko se suku, kylä, kunta , maakunta, maa tai maanosa? Rymättylässä on asukkaita 2000 ja se on monella tavalla tehokas yhteisön toimivuuden kannalta. Pienemmässä yhteisössä ei välttämättä löydy riittävästi osaajia ja innokkaita eri tehtäviin. Toisaalta kymmenien tuhansien henkilöiden yhteisö ei enää pysy hanskassa. Toisia ei tunneta ja syntyy lähes automaattisesti toisia ryhmiä vastaan taistelevia klikkejä.

Velkua oli ihailtavan tehokas yhteisö ollessaan itsenäinen kunta. Kuntavaaleissa ei tarvittu puoluetunnuksia, sillä kaikki tunsivat toisensa. Kunnanvirastossa asiat hoidettiin muutaman ihmisen kautta. Ei ollut pelkoa siitä, että sektorien väliset aidat olisivat nousseet liian korkeiksi.

Sensijaan suurissa kaupungeissa kansaa juoksutellaan luukulta toiselle kun henkilöstöltä katoaa tuntuma kokonaisuuteen.

Rymättylän kokoinen yhteisö on siis ihan passeli. Keskustelua ja näkemyksiä syntyy tarvittaessa, mutta toisaalta aito yhteisymmärrys on saavutettavissa helposti. Se taitaa olla Rymättylän suurin voimavara: kun jotain päätetään ja tehdään, se viedään loppuun saakka. Kunnallinen päätöksenteko siirtyi pari vuotta sitten mustaan laatikkoon Naantalin vehreän torin laidalle, mutta yhteisön päätettäväksi jäi silti hurja määrä asioita. Kaikkia asioita ei suinkaan leimata pykäliksi virastossa.

Rymättylä.fi on Rymättylän kunnan vanha nettiportaali, joka toimi aika mukavasti. Kuntaliitoksen myötä sen hallinta siirtyi Rymättylän Yrittäjät -yhdistykselle. Yrittäjien tavoitteena on luoda sivustosta kaikkien pitäjäläisten yhteinen kokoontumispaikka. Tilaa löytyy ajankohtaisille tapahtumille, yritysten tarpeille, keskustelulle, pohdinnalle sekä oman rymättyläläisen identiteetin ja historian tarkastelulle. Rymättylä.fi on avoin hyville ehdotuksille, toki myös kritiikille. Tavoiteena on palvella maailman parasta yhteisöä mahdollisimman hyvin.

Lassi Lähteenmäki

sivuston toimittaja